maanantai 10. toukokuuta 2010

Pehmokettu ja unipuku







Pitkän pitkästä aikaa ompelin. Ikasyriltä tilasin viidakkovelouria ja tuota "maatilaneläin"-kangasta ja äkkiväkkiä hurautin unipuvun jossa vielä sopivasti kasvuvaraa. Tosin saa nähdä häipyykö kasvuvarat ekan pesun jälkeen kun en muistanut enkä malttanut pestä kangasta ennen kuin jo annoin saksien laulaa.

Tuohon kettuun mulla on kauemman jo kangas odottanut otollista hetkeä. En osaa sanoa mitä tuo on, jotain paksua ja pehmoista, värinsäkin puolesta juuri sopivaa kettuun, toinen puoli punaruskea ja toinen valkea. Vartalo, pää ja häntä tehtiin erikseen ja kiinnitettiin lopuksi käsin ompelemalla, oli kiva tehdä ja kangasta jäikin vielä sen verran että voisi tehdä vielä pari pienempää ketunpoikaa.

Monenlaista ideaa olisi päässä, omaa ja täältä blogimaailmasta bongattua :) Jotenkin vain tahtoo voimat olla vähissä, mutta siitä ehkä enemmän myöhemmin.

Mukavaa etenevää kevättä kaikille!

10 kommenttia:

  1. Ihanat ompelukset! Varsinkin tuo kettu ♥

    Jaksamista toivottelen, oli syy voimattomuuteen sitten mikä tahansa!

    VastaaPoista
  2. Söpö kettu, mulla oli tuo kirja lainassa mutten ehtinyt/jaksanut piirtää kaavaa vaikka tuommonen just piti tehdä.
    Yöpuku on myös nätti :)

    VastaaPoista
  3. Voihan kettu-repolaista miten suloisen veikeä se onkaan :) Aivan ihana!

    VastaaPoista
  4. Ihana kettu! Mulla oli lapsena hyvinkin samanlainen ja se oli todella rakas. Käsittääkseni se oli äitini itse tekemä. Pitää koittaa löytää tuo kirja jostain ja tehdä Ryynillekin tuollainen, kun ei se lapsuuden kettu taida enää olla tallessa.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kettu! Todella suloinen :)

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka ihana kettu!! Ja tuo maatilakangas on niin ihanaa, täälläkin vain ompelua odottaa, jos siitä vaan raaskisi jotain leikata.. :)

    VastaaPoista
  7. Suloinen kettu ja hellyyttävä yöpuku!

    VastaaPoista
  8. Lutunen kettu :)! Samasta kirjasta tein meidän pienelle neidille kissan joululahjaksi. Kiva kirja. Mukavan näköinen on myös unipuku!

    VastaaPoista